Verkkoliiketoiminta ottaa tiikerin loikkia myös B2B-kaupassa - silti moni tassuttelee vielä paikallaan

tammi 28, 2016 Anders Innovations

Tiesitkö, että ennusteiden mukaan verkossa tapahtuva kaupankäynti tuplaantuu vuoden 2020 loppuun mennessä mukaan lukien B2C- ja B2B-liiketoiminta?

Onnittelut, jos teidän organisaationne on jo kehityksen aallolla ja resurssit sekä kyvykkyydet suunnattu oppimaan tekemään oikeita asioita oikealla tavalla digitalisoituvassa maailmassa.

Väitän kuitenkin, että aika harvan suomalaisen yrityksen johdossa on vieläkään aidosti tunnistettu asiakaskäyttäytymisen muutosta. Tai muutos on saatettu jossain määrin tunnistaa, mutta tiikerin loikka on jäänyt enemmänkin paikallaan tassutteluksi.

Yllättävän moni yritys pitää vielä kiinni vanhoista myynti- ja asiakaspalvelutavoistaan. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan lähes puolet tukkukaupan ja teollisuuden alan yrityksistä ei ole vieläkään aloittanut verkkoliiketoimintaa. Nämä yritykset usein uskovat, että asiakkaat eivät halua ostaa sähköisiä kanavia pitkin tai ajattelevat, että se ei ole toimialle merkityksellistä. Moni väittää, että kysyttäessä asiakkaat eivät kaipaa uusia sähköisä palvelukanavia. Olisiko syy, että ihminen on herkästi omien uskomuksiensa vanki? Kuitenkin, Forrester Reaserch -yhtiön mukaan 86% yrityksistä sanoo, että he myyvät nyt verkossa niille asiakkaille, jotka aikaisemmin ostivat pelkästään perinteisin menetelmin.

Arviolta puolet kansainvälisistä pelureista aikovat laajentaa liiketoimintaansa sähköisien palvelukanavien avulla ennen vuotta 2018. Miksikö? Nämä yhtiöt haluavat hyödyntää uusien liiketoimintamallien tarjoamat kasvumahdollisuudet.

Monet yritykset epäröivät muutosta vääristä syistä ja yllättäen toimialan muutos saattaakin tulla ulkoapäin. Isoilla organisaatioilla laiva kääntyy hitaasti, mutta pienempien vahvuutena on ketteryys, joka kannattaa hyödyntää. Esimerkkinä muutoksen tilasta toimii tieto, että jo nyt 69 % saksalaisista yrityksistä myyvät myös verkon kautta.

B2B-verkkoliiketoiminta on hyvin houkutteleva investointimahdollisuus. Parhaat B2B e-commerce –caset raportoivat hämmästyttäviä investoinnin takaisinmaksuaikoja. Tämä onnistuu vain silloin, kun organisaation liiketoimintamalli mahdollistaa muutoksen.

Mikä on teidän organisaation muutoskyky ja halu? Keskustellaanko teillä digistrategiasta vai strategiasta digitaalisessa ympäristössä?

Anders vie liiketoimintasi uudelle digitaaliselle aikakaudelle

Haluatko keskustella aiheesta tarkemmin Euroopan mestaruuskisa –tasoisen palvelutuottajan kanssa?

Tutustu myös referensseihimme. Kerromme niistä mielellämme lisää.

Andersin Personal Trainerit ja Liiketoiminnan Arkkitehdit ovat palveluksessanne. Ota meihin yhteyttä, niin ideoidaan mitä Anders voi sinun yrityksesi hyväksi tehdä.

Tilaa myös Andersin Uutiskirje, niin pidämme sinut ajan tasalla digitaalisen maailman uutisista, tuoreimmista blogeistamme ja tulevista tapahtumista!

 

Tervehtien
Ville Vartiainen
Business Development Lead

Jätä kommentti