Slush sulattaa loskan pois koko teknologiamaailmasta

joulu 8, 2016 Sami Haltia

Euroopan suurimpien kasvu- ja teknologiayritystapahtumien joukkoon viime vuosina noussut Slush oli jälleen vähintään maineensa veroinen. Vuonna 2008 ensimmäistä kertaa järjestetty startup-yrittäjien kokoontuminen on kasvanut vuosi vuodelta ja niittää nykyisin mainetta ja mediatilaa teknologiakentässä ympäri maailman.

Tänä vuonna loppuunmyytyyn Messukeskukseen saapui yhteensä 17 500 vierailijaa. Tapahtumaan osallistui yli 2 300 startup-yritystä, 1 100 pääomasijoittajaa ja 600 toimittajaa 124:stä eri maasta. Tämän lisäksi tapahtumaa seurasi yli miljoona katsojaa ympäri maailman verkkostreamin välityksellä. Ottaen huomioon lisäksi vuoden aikana järjestetyt suuret Slush-konferenssit Tokiossa, Shanghaissa ja Singaporessa tajuaa, että kyse on kiistatta globaalista ilmiöstä, jonka vetovoima kasvaa vuosi vuodelta.

Slushin puitteet luovat vertaansa vailla olevan tunnelman

Slush on ennen kaikkea foorumi, jossa maailman teknologiayhteisö kohtaa, verkottuu ja inspiroituu. Oli tavoitteena sitten löytää sijoittajia omalle liikeidealleen, löytää kumppanuuksia, kartoittaa sijoituskohteita, palkata osaajia, benchmarkata tai puhtaasti laajentaa ymmärrystään teknologiateollisuuden johtavista suuntaviivoista, Slush tuo lukemattoman määrän mahdollisuuksia jokaiselle osallistujalleen.

Slush-lennoilla saapuneet toivotettiin tervetulleiksi lentokentälläSlushista tekee myös ainutlaatuisen tapahtuman sen uniikki toteutus, joka on viety ammattimaisesti alusta loppuun. Vastaavaa unenomaista tunnelmaa on tuskin monessa messuhallissa koettu teknologiakonferenssin merkeissä. Puitteet ovat häikäisevän upeat ja viimeistellyt valaistuksen, lavastuksen ja äänentoiston osalta. Myös Messukeskuksen ulkopuolisiin asioihin on panostettu tosissaan, esimerkkinä Finnairin kanssa järjestetyt suorat San Francisco – Helsinki Slush-lennot, joita Helsinki-Vantaalla oli vastaanottamassa jättimäiset logoilla varustetut valoseinät. Pieniä, mutta niin suuria asioita.

VR, AR, FinTech, ed tech, health tech, cleantech, open data, data security, machine learning, AI…

Slush 2016On vaikea yrittää osoittaa sormella yhtä näistä teknologiavirtauksista ja väittää sitä tämän vuoden Slush-trendiksi. Trendinä tuntuu itse asiassa olevan innovatiiviset tavat yhdistellä eri teknologioita ja dataa luoden lopputulemana aivan uudenlaista arvoa. Ajatuksessahan ei ole pohjimmiltaan mitään uutta, mutta mahdollisuudet kasvavat joka alalla datan hyödyntämisen ja teknologian kehityksen kautta huimaa vauhtia.

Vahvimmin esillä messuhallissa tuntui olevan virtuaalitodellisuus (VR) ja laajennettu todellisuus (AR), joihin liittyviä ratkaisuita oli näytillä valtavalla määrällä messuosastoja. Vastoin olettamuksia, ratkaisuista suurempi osa liittyi erilaisten ongelmien ratkaisuun, kuin viihteeseen. Hyvin toisistaan poikkeavia VR- ja AR-ratkaisuja esitteleviin yrityksiin kuului muun muassa ABB, Finnair, Nokia ja Google.

FinTech oli toinen vahvasti esillä ollut teema, joka näkyi erityisesti lavoilla nähdyissä puheenvuoroissa ja paneelikeskusteluissa. Verkkomaksupalveluita tuottavan ruotsalaisen Klarnan perustaja ja toimitusjohtaja Sebastian Siemiatkowski puhui paitsi omasta taipaleestaan yrittäjänä, myös uusien rahoitusalan teknologioiden disruptiivisesta vaikutuksesta rahoitusmarkkinaan ja pankkien asemaan. Hän kertoi miten Klarnan kaltaiset yritykset muuttavat koko pelikenttää pysyvästi ja kuinka perinteinen pankkisektori joutuu nojaamaan sen toimintaa tukevaan säännöstelyyn pyrkiessään säilyttämään asemansa. Teknologia on kuitenkin tullut jäädäkseen ja jää nähtäväksi mitkä toimijat ovat kykeneviä mukautumaan muutokseen.

Slush ei ole pelkästään startup-tapahtuma, vaan paikalla on aina myös alan jättiläiset. Yhtenä verkkokaupan globaaleista johtajista tunnettu Alibaba oli yksi näistä jättiläisistä, jonka pilvipalveluiden johtaja Yang Sun antoi silmiä avaavan esittelyn konsernin liiketoiminnasta.

Alibaban järkälemäinen liiketoiminta perustuu valtavaan alustojen ekosysteemiin, jossa luodaan puitteet loppukäyttäjien kaupankäynnille. Ekosysteemiin kuuluu eri tarpeisiin soveltuvia kauppapaikkoja, logistiikkapalveluita, maksupalveluita, markkinointipalveluita ja muita pilvipalveluita, jotka yhdessä tuottavat kaikkineen jopa 175 000 USD loppukäyttäjien välisinä transaktioina sekunnissa.

Tapahtuman puheenvuorojen synnyttämistä inspiroivista ajatuksista voisi helposti kirjoittaa kirjan.

Slush 100 –pitchauskilpailu ei jättänyt ketään kylmäksi

Slushin synnystä lähtien keskeinen osa tapahtuman ohjelmaa on ollut startup-yritysten pitchauskilpailu, Slush 100. Tänä vuonna yli 1800 nuorta yritystä oli ilmoittautunut mukaan taistelemaan paikasta finaalin välkkyvissä parrasvaloissa ja puolen miljoonan euron pääpalkinnosta. Näistä arvovaltainen raati oli karsinut päätapahtumaan mukaan 100 lupaavinta.

Slush 100 -pitchauskilpailua seurasi täysi katsomo

Slushin ensimmäisenä päivänä nähtiin tiiviillä tahdilla toinen toistaan mielenkiintoisempia esityksiä ja liikeideoita. Slush 100 huipentui torstain 20 parhaan välieriin ja ennen kaikkea finaaleihin, joihin selvisi raadin päättämät neljä huikeinta pitchaajaa.

Finaalin näyttämönä toimi tapahtuman päälava, Founder’s Stage, joka oli finaalin alkaessa pakkautunut ääriään myöten täyteen startup-faneja.

Slush 100 -kilpailun voitti ranskalainen CybelAngelNeljä finalistia olivat innovatiivista Big dataa hyödyntävää cyberturvallisuuspalvelua tarjoava ranskalainen CybelAngel, länsinaapurissamme jo kovaa jälkeä tehnyt Shipwallet verkkokaupan toimitustaparatkaisullaan, Yhdysvalloissa majaileva verkko- ja mobiilisovellusten sisäistä chat-palvelua tarjoava SendBird sekä mobiiliteknologiaa pikatatuointilaitteessaan hyödyntävä SketchOn Koreasta.

Huikeiden pitchausten ja tuomariston tiukkojen tenttien jälkeen voittajaksi kovatasoisesta nelikosta nousi CybelAngel. Voittaja onnistui vakuuttamaan tuomariston energisellä esityksellään, uudenlaisella ratkaisullaan merkittävään, erityisesti suurten yritysten tietoturvaongelmaan sekä jo saavutetulla nopealla kasvulla merkittävien asiakkuuksiensa ansiosta.

Miksi jokaisen tulisi kokea Slush

Slush on kokonaisuutena tapahtuma, jollaista ei ole toista. Tunnelmassa on jotain maagista, eikä se synny upeista puitteista, välkkyvistä valoista tai mahdollisuudesta päästä kokeilemaan VR-laseja.

Slushin maagisuus johtuu ennen kaikkea siitä, miten innostuneita, positiivisia, avoimia ja mahtavia tekijäihmisiä koko messuhalli on täynnä. Jokainen palaa halusta kertoa ideoistaan, kuunnella ja oppia uutta. Slush läpsii vanhanaikaista pönöttävää korporaatiokulttuuria poskelle isolla kädellä ja keskittyy häpeilemättä vain olennaiseen – ihmisiin ja kohtaamisiin.

Se, miten Slushin perustajat ovat onnistuneet luomaan jotain tällaista Helsingin marraskuiseen harmauteen on käsittämätöntä mutta ennen kaikkea mielettömän hienoa. Se tulisi jokaisen kokea.

 

Long live SLUSH!

 

Sami Haltia
Sales & Marketing
 

Artikkelin kuvat: Jussi Ratilainen, Jussi Hellsten, Samuli Pentti / https://www.flickr.com/photos/slushmedia/


Jätä kommentti