Anders on yksi Suomen parhaista työpaikoista myös vuonna 2017!

helmi 10, 2017 Sami Haltia

Arvostettu Great Place to Work –instituutti on vuosittaisessa parhaiden työpaikkojen listauksessaan nostanut Anders Innovationsin jälleen yhdeksi Suomen parhaista työpaikoista. Vuonna 2017 Anders on Suomen 5. paras työpaikka omassa kokoluokassaan. Sijoitus vuosittain julkaistavan arvostetun listan kärkiviisikossa on Andersille jo toinen peräkkäinen ja kolmas kymmenen parhaan joukossa.

Anders on Suomen viidenneksi paras työpaikka vuonna 2017

Hyvä työpaikka on sellainen, jossa työntekijät luottavat organisaationsa johtoon, ovat ylpeitä siitä mitä tekevät ja nauttivat työtovereidensa kanssa työskentelystä.

- Great Place to Work

Andersin HR Director, Riku Voipio, kommentoi Suomen parhaiden työpaikkojen joukkoon pääsyä näin:

Olemme ylpeitä itsestämme, toisistamme ja siitä, että olemme tehneet kovasti töitä yhteisen tavoitteen eteen. Kiitos tästä saavutuksesta kuuluu tietysti jokaiselle Anderslaiselle.

Pääsy tälle arvostetulle listalle jo kolmatta vuotta peräkkäin kertoo meille sen, että olemme onnistuneet kehittämään yrityskulttuuriamme sekä työhyvinvointia vuosi toisensa jälkeen oikeaan suuntaan. Jos päivittäinen työ ei tunnu mielekkäältä, mitkään keinot eivät auta yritystä menestymään nykypäivän kilpailluilla markkinoilla.

Tämä saavutus merkitsee samalla sitä, että voimme taata asiakkaillemme parasta laatua motivoituneiden työntekijöiden toimesta. Yrityksen vastuulla on luoda sellaiset rakenteet, jotka auttavat ihmistä innostumaan työstään – tämä organisaation kehitystyö jatkuu meillä yhtenä kantavana teemana myös tulevaisuudessa.

Vuoden 2017 Suomen parhaiden työpaikkojen lista on nähtävissä kokonaisuudessaan täällä.

Anders on yksi Suomen parhaista työpaikoista vuonna 2017

Great Place to Work

Great Place to Work on kansainvälinen organisaatio, joka tutkii työtyytyväisyyttä ja listaa parhaita työpaikkoja yli 50 maassa. Suomessa tutkimus tehtiin nyt 15. kertaa ja mukana oli yli 150 yritystä ja organisaatiota, joissa työskentelee yhteensä lähes 50 000 työntekijää.

Tutkimus pohjautuu Great Place to Workin hyvän työpaikan määritelmään: Hyvä työpaikka on sellainen, jossa työntekijät luottavat organisaationsa johtoon, ovat ylpeitä siitä mitä tekevät ja nauttivat työtovereidensa kanssa työskentelystä.

Suomen parhaat työpaikat –tutkimus perustuu yli 30 vuoden tutkimustyöhön hyvän työpaikan keskeisimmistä elementeistä. Tutkimus toteutetaan arvioimalla Great Place to Workin omien Trust Index –henkilöstökyselyn sekä johtamiskäytäntöjä ja toimintatapoja tutkivan Culture Audit –kyselyn tuloksia.

 

Haluaisitko sinäkin työskennellä yhdessä Suomen parhaista työpaikoista? Katso avoimet työpaikat ja hae jo tänään!

Voisimmeko olla organisaatiollesi avuksi digitaalisissa kehityshankkeissasi? Ota yhteyttä asiantuntijoihimme!


Jätä kommentti